Tarina

Olen halunnut luoda elämysmatkailua, joka koskettaa ja puhuttaa. Idea lähti liikkeelle ympärilläni pyörivän joukon myötä, leluja kertyi ja lapseni osasivat arvostaa myös niitä. Olen saanut lahjoituksia, jotain lainaksi, myös sukulaiseni ovat olleet asialla.
Lelut siirtävät arvoja ja asenteita sukupolvelta toiselle. Leikki, lelut ja mielikuvitus saavat sijansa.
Samalla kun lapset näkevät, kuinka eri aikakaudet ilmenevät leluissa, tarjoutuu aikuisille hyppäys omiin lapsuuden muistoihin.
Museokäynti on luonteva tapa kertoa lapsille omasta lapsuudestaan.

Lelumuseo kertoo historiasta lapsille heille tuttujen esineiden ja asioiden kautta. Leikki on kulttuuriperintöä, samalla voi laajentaa näkökulmaa myös lapsuuden sosiaalisten ja kulttuuristen seikkojen tarkasteluun. Leikki ja halu leikkiä yhdistää kaikkia maailman lapsia.

Lelumuseo on kulttuurihistoriaa minun näkökulmastani. Eilisen lapsi kohtaa tämän päivän lapsen. Lastenkulttuuri herättää kiinnostuksen entisajan leikkeihin. Lelumuseo on minulle rakas harrastus ja saan siitä voimia ja jaksamista arkipäivään. Yksi syy lelumuseon olemassaoloon on halu jakaa muistot ja elämykset muiden ihmisten kanssa. Toivon, että vierailijat saavat mukaansa lelumuseosta hyvää mieltä ja nostalgisia, lämpöisiä ajatuksia.

TÄMÄ ON TARINA AIKAMATKASTA LAPSUUDEN AIKAAN……….
AIKAKONEET OVAT VARMAAN JOKAISEN UNELMISSA.
Matkan pituudesta eivät kerro metrit tai kilometrit, eikä kokemuksella taida olla mittayksikköä. Elämänkoulu antaa varmuutta ja
tarinalle pituutta ja sisältöä. Lapsuuden lelu- ja leikkiperinnön tuntemus on perussivistystä, meillä kaikilla on siitä oma näkemyksemme.
Leluperinne välittää menneisyyttä nykypäivään ja säilyttää sen tulevia aikoja varten, puhuu sen puolesta ja edistää perinteen jatkumista.
Menneisyytemme ymmärtäminen kulkee monien esineiden, esimerkiksi lelujen yksityiskohtien kautta. Kurkistaminen Lelulaatikon sisään, avaa
näkökulmia ymmärtää omaa itseään ja menneisyyttään, auttaa muistamaan lapsuudesta asioita jotka olet jo ehkä kokonaan unohtanut. Voit tuntea
ääretöntä mielihyvää, ehkä surumielisyyttä, ja voimakkaitakin elämyksen sekä nostalgian tunteita.

Minun positiivinen elämänasenteeni syntyy näistä asioista:

- Taila Helin