Perustaja

Olen elänyt lapsuuteni Kypärämäessä, Jyväskylässä. Kotona meitä lapsia opastettiin yrittämään kaikkea uutta ja pitämään kiinni unelmista. Lapsuudenkodin perintöä ovat myös positiivinen asenne, peräänantamattomuus ja kyky ottaa toiset huomioon. Meitä on 8 sisarusta, joten etenkin viimeksi mainittu taito opittiin nopeasti. Meillä oli mollamaija, joka hävisi mystisesti aina ennen joulua, ja ilmestyi taas Joulupukin pussista uusilla vaatteilla, päällä tai vartalolla uudistettuna. Nuket olivat lempileluja, mutta myös käpylehmiä ja kivikoteja rakenneltiin. Ulkona leikimme paljon. Teimme myös itse paperinukkeja. Muihin leikkeihin kuuluivat äidin opastuksella tehdyt näytelmät. Parhaan lapsuudenystäväni kanssa teimme kaiken yhdessä: koulussa ja leireillä olimme kuin paita ja peppu.

Lentopallokentällä Kypärämäessä tapasin unelmien prinssin, jonka kanssa olen saanut jakaa kaikki elämän tärkeät hetket.

Biologisia lapsia meille syntyi kolme, nyt lapsenlapsiakin on jo viisi. Perheemme on myös toiminut sijaisperheenä seitsemälle lahjalapselle.

-Taila Helin




Taila ja Kari Helin.