
Helmiina on yksityinen seitsemänpaikkainen kodinomainen lastensuojelulaitos, joka tarjoaa laadukasta erityistukea 12-18-vuotiaille lapsille / nuorille. Helmiinaan sijoitettujen lasten / nuorten problematiikka voi olla eriasteista masentuneisuutta, itsetuhoisuutta, ongelmia koulunkäynnissä tai muuta käytöshäiriötä.
Helmiinan lapsi / nuori voi olla avohuollon tukitoimena sijoitettu tai huostaanotettu. Sijoitus alkaa räätälöidyllä aloitusjaksolla, jonka tarkoituksena on pysäyttää hallitsematon ja kiihtyvä käytös ja oireilu. Lapsi / Nuori saa rauhassa totutella Helmiinan sääntöihin ja suureen elämänmuutokseensa. Aloitusjakso vaihtelee kestoltaan yksilöllisesti.
Helmiinassa toteutetan lapsi / nuori-aikuinen -kasvatusasetelmaa, jossa Helmiinan aikuinen vastaa, ohjaa ja tukee nuorta ympärivuorokautisesti.
Helmiinassa myös mahdollisuus kotiopetukseen, jota valvoo Mäntän kaupungin perusopetus.
Helmiina sijaitsee Mäntässä, luonnonkauniissa ympäristössä. Kiinteistö on kolmikerroksinen n. 650 m², kulttuurihistoriallinen rakennus. Lastenhuoneita on kahdeksan. Harrastetilat ovat hyvät esimerkiksi maalaamiseen, mopon korjailuun ja bänditoiminnalle. Helmiinassa on myös biljardisali sekä kunto- ja harrastekellari. Koulut, terveydenhuolto ja muut palvelut sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet ovat kilometrin säteellä.